Pyynikkilän pappila
Ensimmäinen merkintä asiakirjoissa vuonna 1565, jolloin pitäjäläiset ostivat puolet Olavi Sarkin kotitalosta Storminiemestä kirkkoherranpappilaksi, johon sitten Sarkin kuoltua liitettiin naapurina sijainnut Ruolahden , eli Pyynikkilän autiotalo.
Asumaan Pyynikkilään asettui sitten Ruoveden toinen kirkkoherra Sigfrid Pietarinpoika vuonna 1606, josta alkaen kirkkoherrat asuivat Pyynikkilässä aina 1960- luvulle saakka, eli 360 vuotta.
1600-luvulla pappilan päärakennuksen muodosti paritupa, jonka kumpaankin päähän oli rakennetut erilliset takakamarit.
Ryhmään kuului lisäksi toinen paritupa, jonka muodostivat erillinen piispantupa ja renkitupa. – Lisäksi pihapiirissä oli luhti, keittiö ja mallassauna. Karjapihassa oli kymmenen hevosen talli, olkilato ja kolme navettaa. Talousryhmän ulkopuolella oli vielä kaksi aittaa, kolme riihtä, olkilato, jauhoaitta, sauna ja paja.
Tiluksilla oli lisäksi viisi niittylatoa ja rannassa kaksi nuottakotaa.
Vuodesta 1694 alkaen Ruoveden kirkkoherrana toiminut Anders Indrenius suoritti tilalla monia korjaustöitä. Juuri kun korjaukset oli saatu tehdyiksi, pärekipinästä alkunsa saanut tulipalo tuhosi koko pappilan marraskuussa v.1705.
Sota-aikana vuoteen 1711 mennessä rakennettiin pappila uudelleen, mutta isovihan aikaan se rappeutui, ja köyhtynyt seurakunta kykeni rakentamaan uuden pappilan vasta vuonna
1750-1751.
Yleisen tavan mukaan pappilan kunnossapito oli jaettu pitäjän eri osien kesken. – Varhaisin tieto tällaisesta jaosta on vuodelta 1645, jolloin päärakennuksen kunnossapito kuului Virtain, Ähtärin ja Kurun kappeleille.
Piispantupa Kurulle ja Kolkin kylälle, ja mallassauna virtolaisille.
Aikain saatossa pappila pääsi ränsistymään, ja viimevaiheessa kävi niin, että kirkkoherra Karl Henrik Bergrothin virkaanastumisen yhteydessä pidetyssä tulokatselmuksessa vuonna 1826 pappila todettiin niin ränsistyneeksi, että katsottiin välttämättömäksi rakentaa uusi pappila.
Sen suunnitteli Engelin oppilas arkkitehti A.F. Granstedt.
Urakan voitti tarjouksellaan kapteeni Erik Gustav af Enehjelm 2449 riikintaalerin hinnalla.
Pappilan maatalouden harjoittaminen jatkui voimakkaana 1930-luvulle saakka.
Vuonna 1921 säädetyn papiston virkatalojen torppien itsenäistämistä koskevan lain nojalla
Pyynikkilästä erotettiin itsenäisiksi tiloiksi Halkosen ja Siltasaaren torpat, sekä Lahdenmäen, Laaksolan, Kuusiston, Koivuahon, ja Sinisalon mäkituvat.
Kirkkoherra Reino Soinin virkaanastumisen yhteydessä vuonna 1936 pidetyssä tulokatselmuksessa todettiin, että rakennus oli perusteellisen korjauksen tarpeessa. – Rakennettiin lämpökeskus rakennuksen alle, erillinen arkistosiipi, ja suoritettiin julkisivun parannustyöt alkuperäisten piirustusten pohjalta.
Vuonna 1959 katselmuksessa todettiin pappilan olevan jälleen parannusten tarpeessa. – Korjaukseen ei silloin enää ryhdytty, koska oli suunnitteilla pappilan siirtäminen kirkonkylään.
Pyynikkilä myytiin huutokaupassa vuonna 1967 kartanon omistaja Hans Aminoffille.
Talon hoito siirtyi Aminoff-säätiölle, joka puolestaan luovutti sen museovirastolle 09.11.1970.
Museovirasto käynnisti Pyynikkilässä arkkitehti Panu Kailan suunnittelemat pappilamuseoon tähtäävät korjaustyöt.
Kun työt oli melkein saatu tehdyksi, tulipalo tuhosi 02.06.1976 koko rakennuksen.
Museovirasto luovutti Pyynikkilän takaisin Aminoff-säätiölle, jonka aikana alettiin suunnitella kesäteatteria.
Aminoff luovutti Pyynikkilän Ruoveden kunnalle vuonna 1983.
Ensimmäinen näytelmä Pyynikkilässä oli Oiva Hernesniemen kirjoittama
” Pyynikkilän pihassa 1882”.
Tiedot on poimittu teoksesta : Ruoveden seurakunnan vaiheita 1560 – 1978, ja Outi Aution
kirjoituksesta ”Kosketan eilistä , Pyynikkilän pappilan vaiheita”.
